Viittaan kintaalla

Intertekstuaalisuus. Tekstienvälisyys. Kaikki kirjoitettu on suhteessa jo aiemmin kirjoitettuun, luettuun, koettuun, nähtyyn... eikö? Intoni kirjallisuudenteoriaa kohtaan näköjään lisääntyy, kun minun ei enää "tarvitse" opiskella sitä ja tänään olen pohdiskellut intertekstuuaalisia ja muita viittauksia. Joskus opiskellessa minua pänni ylitulkinta. Se, että viittauksia löydettiin aina ja kaikkialle ja kaikkialta ja niiden oletettiin olevan tarkoituksellisia. Mistä tahansa tekstistä voi löytää viittauksen minne tahansa, jos tarpeeksi yrittää ja on paljon mielikuvitusta, mutta se ei välttämättä ole ollut kirjailijan tarkoitus. Tosin kirjallisuudentutkimuksessa kirjailijan tarkoitukset ja tahto ovat yksi lysti.

Intertekstuaalisten viittausten bongaaminen tuo lukemiseen mukavan lisäulottuvuuden, mutta kun luin viimeksi Andrewsin Maailmankaikkeuden huonoimman elokuvan, suurin osa kirjassa mainituista leffoista (kuten Aguirre - Jumalan viha) oli minulle tuntemattomia. Se vähän harmitti, sillä kirjasta olisi voinut saada enemmän irti niiden avulla. (Mutta lukukokemus ilman leffatietämystä oli silti loistava.) Vaikka kuuntelen musiikkia melko paljon, moni musiikkiin liittyvä vitsi menee minulta myös ohi, ellen googlaa. (Ja googlaamisen mielekkyys lukiessa voi olla hiukan kyseenalaista. Vai onko?) Enkä ole kovin hyvä tajuamaan raamattuviittauksiakaan aina, vaikka niitä vilisee siellä täällä.

Viittauksia sinne sun tänne on kiva tunkea tekstiin itsekin kirjoittaessa. Musiikki- ja tekstiviittauksia tulee ihan luonnostaan, kun kirjoittaa 2000-luvulle sijoittuvaa tekstiä. Minusta ne tuovat tarinoihin väriä ja elävyyttä, kunhan se pysyy viittauksina eikä mene mainostamiseksi. Kohtuus kaikessa. Jonkun Houkutus-sarjan osan viittaukset Romeoon ja Juliaan olivat mielestäni ärsyttävän alleviivaavia. Tosin en ole mikään Houkutus-fani muutenkaan, jos tämä ei ole jo tullut selväksi, joten ehkä nämä viittaukset ärsyttivät vain siksi. Niin tylsää kuin näytelmien lukeminen minusta onkin, luen mielummin Romeon ja Julian kymmenen kertaa kuin Meyerin version siitä.

Oletteko te harrastaneet tarkoituksella intertekstuaalisia- tai muita viitteitä tai peräti perustaneet koko juonen/tarinan sellaiselle? Kerran laitoin tarkoituksella tekstiini mielestäni hauskan ja juonen kannalta tärkeän viittauksen Forsytein taruun, mutta yksikään lukija ei sitä huomannut tai ei siitä ainakaan huomauttanut, vaikka se oli yhden henkilön nimessä. No, päädyin poistamaan hahmon, joten mitäpä tuosta.

Olen laiska tekemään taustatutkimusta, joten pelkän intertekstuaalisuuden varaan rakentuvaa tarinaa en varmaan jaksaisi itse kirjoittaa. Tarkoitan nyt sellaisia teoksia kuin esimerkiksi Johanna Sinisalon Sankarit. (Jos joku muuten osaa selittää, miksi Sinisalon "Väinämöisellä" on tytär, olisin todella kiinnostunut tietämään.

Kaikkialle ajatukset lähtevätkin harhailemaan, kun välttelee jotakin!

Kommentit

  1. Kyllä. Minä harjoitan paljonkin intertekstuaalisuutta. Esikoisromaanissani on sitä hyvinkin paljon. Minusta se on hauskaa ja syventävää :) Harmisti vain en aina välttämättä bongaa niitä muiden kirjoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi lukea sinun kirjasi ja katsoa! :)

      Poista
  2. Marian ilmestyskirjahan perustuu jossain määrin Raamattuun. Runoissani on jonkin verran intertekstuaalisuutta. Muuten en niin paljoa harrasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että Marian ilmestyskirjassa on pohjalla Raamattua, mutta en oikein sen enempää sitten yhteydestä ymmärtänytkään.

      Poista
  3. Intertekstuaalisuus on siistiä. Minä riemastun pikkulapsen innostuksen partaalle, kun tunnistan jonkun osuvan viittauksen. Olen taas vähän tv-sarjaa nyt, mutta Buffy Vampyyrintappajassa on maailman hauskimpia viittauksia.

    Minuakin harmitti se, etten tuntenut valtaosaa Maailmankaikkeuden huonoimman elokuvan leffoista. Siinä on kyllä muutama, jonka tahtoisin nyt ehdottomasti nähdä.

    28:ssa on paljon musiikkia, mutta se on vähän eri juttu. Olen kirjoittanut pari novellia, joissa viittaan paljonkin Raamattuun. Viimeksi kirjoitin jotakin Jobin kirjasta mutta nyt en edes muista mitä siinä tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buffy vampyyrintappaja on minulle aika tuntematon. Minulle ei hirveästi herännyt halua nähdä niitä leffoja - ehkä koska en muutenkaan katso hirveästi leffoja - koska ne olisi kuitenkin jotenkin erittäin outoja. :)

      Sinä oletkin lukenut Raamattua, minä en ole päässyt muutamaa alkusivua pitemmälle! Nostan hattua kaikille, jotka saavat sen luettua loppuun asti.

      Poista
  4. Intertekstuaalisuus on proosalle kuin interaktiivisuus blogille: syy kirjoittaa. Ei tietenkään ainoa, mutta yksi ja vahva.

    En tunnista kaikkia viittauksia, mutta silti kiehtoo yhtä paljon se, kuinka kirjoittaja onnistuu sitomaan tekstinsä laajempaan viitekehykseen.

    Vaaleanpunaisessa kässärissä on useita musiikkiviittauksia. Osa hyvin selkeitä... ja sitten ekassa luvussa on suora viittaus joka on lähinnä sisäpiirin vitsi (ja minulle + "sisäpiirille" hyvin tärkeä). Lupaan ruusun sille joka tunnistaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, Calendula!

      Eli minulla ei ole toivoa saada ruusua, en varmaan ikimaailmassa tunnistaisi Vaaleanpunaisen kässärisi sisäpiirivitsiä. :) Tai ehkä voisin tunnistaa, että jokin vitsi on, mutta en sitä, että mikä. :)

      Minulla ei ole hirveästi sisäpiirinvitsejä mitä jakaa... tai ei niitä ainakaan kirjoittaa viitsisi. :D

      Poista
    2. Olisikohan hauska, että kirjoittaisi johonkin kässäriin henkilöiden välisen sisäpiirinvitsin. Lukija saisi pähkäillä koko tarinan ajan, että mistä hemmetistä nämä puhuvat, eikä se ikinä selviäisi! (No, en tiedä toimisiko se.)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Viime aikojen suosituimmat postaukset

Tunnelmia kirjamessuilta

Tuula Kallioniemi: Risteys

Motiiveista