Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

2012

Kuva
Sinne se 2012 meni. Viimeistä päivää viedään, ja koska muutkin tekevät katsauksia, minäkin tahdon.


Ensimmäisenä olisin sanonut, että perustin blogin, mutta sitten muistin, että se oli 2011, muutama päivä ennen vuotta 2012. Joka tapauksessa 2012 minä aloin kunnolla pyöriä blogeissa, pitää omaani säännöllisesti ja tutustuin uusiin kirjoittaviin ihmisiin.

Blogini otsikko on "Lukuhoukka lukee ja kirjoittaa", joten katsotaan, mitä minä olen lukenut ja kirjoittanut.

Luin säälittävät 27 kirjaa. En ole koskaan elämäni aikana lukenut näin vähän vuodessa! Jostain syystä aloin lukea kuin etana. Aion parantaa tapani ensi vuonna. En osaa pistää kirjoja top 3 -järjestykseen, mutta parhaiten jäivät mieleen Nälkäpeli-trilogia, Maailmankaikkeuden huonoin elokuva, Näkijän tytär, Käärmeenlumooja

Lisäksi koeluin ja kommentoin seitsemän kässäriä.

Kirjoitin The Projektia (S1) välillä kuin hullu. Alkuvuodesta sain siitä hylsyn. Kehotuksen muokata käsikirjoitusta. En enää edes muista, montako …

Blogi täyttää vuoden - arvonta!

Tasan vuosi sitten perustin blogin. Olin ajatellut sitä jo pitempään, mutta vasta silloin uskalsin ryhtyä tuumasta toimeen.

En ehkä postaa enää niin nonstoppina kuin aluksi, mutta tämä on edelleen uskomattoman hauskaa. Olen iloinen jokaisesta lukijasta, ja jokaisesta kommentista, sillä - ilman teitä, rakkaat lukijat, tämä ei olisi mitään, tai ei ainakaan puoliksikaan niin kivaa.

Haluankin järjestää teille arvonnan! Osallistua voivat kaikki kirjoittamalla jotakin kommenttikenttään ja vaikka kertomalla, miten sinne olette eksyneet. Palkintona on kirjalahja tai kaksi. Aikaa on 14.1.2013 asti.

******
Tunteellisen paatoksen jälkeen ajattelin tehdä tylsän tilastollisen katsauksen blogin yksivuotiseen historiaan.

Täällä on 227 postausta. Kaikkien aikojen luetuimmat top 5 ovat:

1. Annukka Salama: Käärmeenlumooja (169 katselua)
2. Mikä on pinnalla? (165)
3. Copycat-kansi (148)
4. Minusta ei tule ikinä kirjailijaa (130)
5. Järkytys (121)

Näistä en ollenkaan muistanut, mitähän tuo järkytyspostau…

211212

Maailmanloppu ei tullutkaan. Loistavaa. 
Menen nukkumaan. 
ps. täällä on -28 astetta. pps.Täällä on kaksi kissaa. Ihanaa!

Kaava se on tämäkin

Kuva
Milloin ajasta tuli katoava luonnonvara? Minusta tuntuu, etten ole viime aikoina ehtinyt tehdä mitään. En valehtele, jos väitän, etten pariin viime viikkoon ole ehtinyt kotiin koskaan ennen kahdeksaa illalla. Minusta tuntuu, että olen töissäkin jatkuvasti, mutta olen silti nytkin viisi minuuttia miinuksella. En ymmärrä! Olen aloittanut Huorasadun lukemisen, mutta en ole siinäkään ehtinyt muutamaa sivua pitemmälle. Kirjallisuuden harrastaminen on rajoittunut siihen, että viime viikonloppuna piipahdin WSOY:n kirjakaupassa, jossa Annukka Salamaa haastateltiin ja hän sai Blogistanian kuopus -palkinnon, mutta en ehtinyt kirjoittaa siitäkään mitään, ja nyt en enää muista mitä tilaisuudessa puhuttiin. Muutama raapale on myöskin tullut väsättyä, eli aivan kirjoittamatta en ole ollut.

Blogiakin päivitän näköjään öisin, kun se on ainut aika jolloin minulla on aikaa. Mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen, vaan huomenna - tänään - minulla alkaa joululoma! Heittäydyin niin villiksi, että otin y…

121212

Leirinuotion, virtuaalisen kirjoittajaleirimme jatkoruno, Poron elämän viisi eri sävyä, osa kolme:

[osa 1: Ahmu.
Osa 2:  Lila.
Osa  4: Susi.
Osa  5: Dee.]

Olen poro.
Kavioni kantavat lumen pinnalla laukkaa,
kun sieraimeni happea haukkaa.
Ehkä en olekaan poro,
en ole nähnyt täällä muita,
jossain lumen alla ehkä on muinaisia luita
ja tuolla kylän taloissa
nälkäisiä suita
ja minä täällä yksin tuijottelen kuita 

Kuten tarkkasilmäiset varmaan huomaavat, runossa on erittäin paha asiavirhe, mutta tämän runon hengen vastaista olisi ehkä korjata sitä jälkikäteen, joten säkeistöni olkoon tällainen. (Tämä on sitten tehty suurin piirtein yhtä tosissaan kuin Hevoshoukutus, johon löytyy linkki sivupalkista.) Hyvää joulun odotusta kaikille!

Maailmanloppua odotellessa

Koska maailmanloppu kuulemma tulee ja ei tule tässä kuussa, ehkä siihen olisi hyvä valmistautua lukemalla maailmanlopun kirjallisuutta.
     Suosikkini ovat seuraavat:

Viimeisellä rannalla (Nevil Shute, 1957)
      (Tämä ei kyllä kerro maailmanlopusta vaan ihmiskunnan lopusta. Ihmiset odottavat Australiassa ydinlaskeuman saapumista ja kuolemaansa. Sir Elwoodin Hiljaiset värit on tehnyt kirjan inspiroimana kappaleen Kymmenen tikkua laudalla, joka on mielestäni tosi hyvä kappale, vaikka se onkin aika masentava. Mutta ehkä maailmanloppuun ei kuulu suhtautua pirteästi?)

ja

Enimmäkseen harmiton (Douglas Adams, 1992)
       (Tässä taisi oikeasti (?) tulla maailmanloppu.)

En keksi enempää. Tulipa lyhyt lista.
      Jos jollakulla on vielä hyviä vinkkejä siihen, mitä 12.12.12. kannattaisi tehdä, edelliseen postaukseen voi ehdottaa.
      Pahoittelen sitä että blogissani on ollut aika hiljaista. Minulla ei ole mitään kirjoitettavaa kirjoittamisesta! Päätin nimittäin pyhittää joulukuun koelukemi…

Kaikkea tärkeää

Minun piti siivota, mutta koska en ole saanut aikaan mitään siivoamiseen vivahtavaakaan, olen tehnyt kaikkea järkevää, kuten miettinyt kansikuvia ja kirjojen nimiä. Aion väsätä huvin vuoksi yhdelle kässärilleni feikkikannen - feikkikansi-nimitystä käytän, koska en tiedä voiko toistaiseksi pelkästään pöytälaatikossa majailevilla kirjoilla olla oikeita kansia. Minulla on jo yksi kuva kantta varten, mutta en tiedä voinko esitellä sitä täällä - tarinan nimi ainakin pitäisi jättää pois, koska en uskalla kertoa sitä täällä ja luulen keksineeni nimen, joka ei ole vielä käytössä.

Olen erittäin tyytyväinen S1:n nimeen, se on jostain syystä aina ollut itsestään selvää, että tarina on juuri sen niminen. S2 taas on pieni murheenkryyni. S2:n idea on radikaalisti muuttunut aiemmasta matkan varrella eikä tämä kyseinen s-alkuinen nimi sovi sille enää ollenkaan. Enkä minä, mitenkään, kykene kirjoittamaan mitään ilman nimeä. Nimet ovat minulle jonkinlaisia... kokoavia juttuja? Jotain mihin pitäisi miel…

Valmista

Nanoni valmistui muutama päivä sitten (kai se oli muutama päivä sitten? En muista), mutta en saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä mitään - sen loppuun kirjoittaminen oli sellaista kärsimystä, etten ole vieläkään ihan toipunut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin NanoWriMoon ja nyt voisi kai vastata kysymykseen, että kannattiko.

Vastaus: kyllä ja ei.

Kyllä kannatti, koska kokemus oli älytön ja näki mitä itsestään sai irti. Ja olihan se hauskaa! (Silloin kun se ei ollut kärsimystä.)
Ei kannattanut, koska muuttolaatikkoni olivat melkein kuukauden purkamatta. Mitä tästä opimme? Älkää muuttako nanowrimon aikaan.
Ei kannattanut myöskään siksi, että tekstistä tuli niin karsea, että luultavasti häpeän sitä lopun ikääni.

Mutta ainakin se on ohi! Aion pitää pikkuriikkisen kirjoitustauon, mutta sitten käyn vanhojen ja uusien suunnitelmien kimppuun. Pelkkä ajatus siitä, että kun nanotekstiini vertaa, en voi kuin kirjoittaa paremmin, antaa lisää energiaa.

Vähän vielä

Nanostani puuttuu pyöreät viisi tuhatta sanaa. En kestä. Tahdon tästä typerästä tekstistä eroon heti NYT. Haluan kirjoittaa jotain muuta! Haluan lojua sängyllä ja katsoa tv:tä! En jaksa enää laskea. Haluan tehdä järkevämpiä postauksia. Haluan tehdä yhtä sun toista.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että loput viisi tuhatta sanaa tulevat sisältämään tuskallisen tarkkaa vaatteitten kuvailua. Kuvailin myöskin yhtä suihkussa käyntiä noin tuhannen sanan verran. En usko, että jaksan edes itse koskaan lukea nanoani uudestaan. Ensi vuonna kirjoitan jotain järkevämpää.

Yleisön pyynnöstä

Kuva
Yleisön pyynnöstä Kiinassa valmistettu, Helsingin kirjamessuilta voittamani True Blood -muki esittäytyy:


Tajusin muuten, että olen unohtanut True Blood -kirjat kokonaan. Olen lukenut niistä kymmenen ja kaksi viimeisintä oli tarkoitus myös lukea, mutta sitten se jäi. Hassua, että olen pitänyt kirjoista, kun en yleensä hirveästi jaksa lukea fantasiaa enkä dekkareita... Niissä on liikaa vähän kaikkea, mutta omalla tavallaan ne ovat viihdyttäviä. Olen myös huomannut, että pidän sellaisesta fantasiasta, jossa erilaiset otukset ovat osa meidän maailmaamme, niin kuin juuri Sookie Stackhouseissa ja Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjassa. Unohtamatta Harry Pottereita, jotka ovat ainoita kirjoja jotka olen peräti saanut purettua laatikosta ja laitettua hyllyyn! Miksi se on niin vaikeaa? Ehkä siksi, että minulla ei ole oikeaa kirjahyllyä?


Melkein voittaja, osa 2

Hei, kukaan ei varmaan enää muista Melkein voittaja -postaustani. Joka tapauksessa kysehän oli siis siitä kuinka minä melkein voitin True Blood -valomainoksen saamalla yhtä paljon pisteitä kuin yksi toinen ihminen Ylen True Blood -tietokilpailussa. Loppujen lopuksi kuitenkin kävi niin, että valomainoksen sai se toinen tyyppi, ja minun piti saada lohdutuspalkinto, jota ei koskaan kuulunut. Mutta ei se mitään!

Olin kirjamessuilla raapustanut nimeni yhteen arpaan. Minulle soitettiin, että olen voittanut True Blood -mukin! Uskomatonta, minun arpaonnellani! Muki on vähän kiinalaista laatua mutta ei se mitään, hauska se silti on. Jos en olisi näin toivottoman saamaton ja nano ei olisi vienyt kaikkea järkeäni ja energiaani, ottaisin siitä kuvan. Laitan kuvan joskus myöhemmin. Kyllä nyt kelpaa.

Sunshine

Kuva
Aina yhtä ihana (ja vähän pelottavakin, kun katsoo hänen kirjoitustahtiaan - kirjoittaa nyt nano viikossa!) Dee antoi minulle Sunshine Awardin. Kiitos!



1) Pitääkö elämän suuri unelma saada/uskaltaa toteuttaa, vai pitääkö vain tyytyä sovinnaiseen: matkustaa kerran vuodessa etelään ja merkkipäivinä kaupunkilomille? Olisitko sinä valmis muuttamaan kaiken?

Uskaltaa pitäisi periaatteessa kyllä, jos se on mahdollista. Kaikkia unelmia ei ole välttämättä mahdollista tavoittaa. Ja voihan se kerran vuodessa etelään ja merkkipäivinä kaupunkilomille olla jollekin unelma, ei sitä pitäne väheksyä, toiselle tylsä elämä on toiselle tarpeeksi jännittävää.Joistakin asioista olisin kyllä valmis antamaan aika paljon saadakseni tilalle jotain muuta. Tulipas ympäripyöreä vastaus. Oikea vastaukseni on b: en tiedä. Minulla ei ole aavistustakaan, olisinko valmis muuttamaan ihan kaiken. Yksi unelmani on tietysti kirjan julkaiseminen, mutta on niitä tietysti muutama muukin yhtä tärkeä tai tärkeämpikin.

2) Jos e…

Päivä kuusi

Ensimmäiset seitsemän sivua nanoromaanissani oli järkeä. Sitten luovutin, koska tajusin että järkeviä juttuja kirjoitetaan hitaasti. Nyt tekstissä ei ole enää päätä eikä häntää. Siinä jauhetaan päähenkilön varastamasta asiasta, joka ilmeisesti on elämää suurempi juttu, enkä MINÄ TIEDÄ MIKÄ SE ON. En tee enää lukujakoja, koska en ehdi.

En jaksa!

Tämä on ehkä paras lause tähän mennessä:

"Höristimme molemmat korviamme, kuin aasit me kuuntelimme ja kauhistuimme."

Eikö olekin kamalaa! Nyt se on todistettu moneen kertaan: määrä ei korvaa laatua. Olen päättänyt pitää torstaina vapaapäivän Nanowrimosta, silloin en kirjoita. Menen syömään. Ja perjantaina menen ratsastamaan, toivottavasti ei sada kaatamalla.


Päivä 4

Välipäivitystä sitten minulta koska muiltakin. Olen kirjoittanut viikonlopun aikana... jos perjantaikin lasketaan... öh... 8000 sanaa? Enkä silti ole saanut kiinni pahimpia kilpakumppaneitani! Hitto. Olen kyllä saanut ranteeni, niskani ja pääni ja HAMPAANI kipeiksi. Olen löytänyt itsestäni uuden puolen: minusta on tullut kilpailuhenkinen! Tämä on ohimenevää, onhan?
       Kun kirjoittamisvauhti nopeutuu, teksti sen kun huononee.

    "Hän katsoi sääriäni, minun ruhjottuja kiinalaisen kokoisia sääriäni, joiden mustat reitit olivat osittain parantuneet kellertäviksi, mutta olivat kaukana terveen ihon väristä vielä. Jos jalkan olisivat olleet ruskettuneemmat, sävyeroa ei olisi huomannut niin helposti. Soimasin itseäni, kun tajusin, että mustelmavoiteen sijasta olisin voinut käyttää itseruskettavaa. - -
       Koska vaunussa oli vain minä, eriparisilmäinen poika ja vanha nainen ja mies, jotka olivat uppoutuneet tekemisiinsä, tuntui siltä kuin juna olisi ollut melkein tyhjä."

     …

Jumissa

Yritin eilen niin kovasti saada kirjoittajakavereita kiinni, että lopputuloksena on se, että niskani ovat sairaan kipeät! Olisi kai pitänyt joogata tai jotain välissä. Jonkun olisi pitänyt varoittaa, että Nano on fyysisesti epäterveellistä ja vaarallista!

Kirjoitin eilen melkein neljätuhatta sanaa. Ihan hyvin siihen nähden, että myös muutin eilen. Sanoin hei hei ihanalle, mutta kauhean kalliille asunnolle ja vaihdoin maisemaa. Ja nyt minun  on pakko hehkuttaa: minulla on toimiva netti! Melkein kannatti muuttaa ihan vain tämän takia. En aio enää ikinä koskea mokkulaan, ellei ole aivan pakko. En kuitenkaan irtisano liittymää vielä, koska tarkoituksenani on ostaa tässä kuussa tabletti. Ehkäpä liikkuva laajakaista toimisi siinä paremmin kuin pöytäkoneessa.

Kun soitin saadakseni vuokraan kuuluvan netin toimimaan, nainen yritti kovasti kaupata minulle kaikkea ylimääräistä ja sanoi vuokraani kuuluvan netin olevan liian hidas mihinkään, että en voi sen avulla katsoa netistä ohjelmia tai kuun…

Alkuongelmia

Kaikilla muilla nanottajilla tuntuu tekstiä suorastaan lentävän näppäimistölle, minä olen saanut aikaan vaivaiset noin tuhat sanaa. Tosin pääsin aloittamaan eilen vasta kahdeksalta. Sittemmin olen käynyt töissä ja pakannut ainakin kuusikymmentä norsua. Oikeastaan minun pitäisi vielä järjestellä tavaroita, mutta en jaksa. Kuka kumma sellaista jaksaa? Miksei joku voisi tulla järjestämään niitä puolestani?

Mitä Nanoon tulee, päätin aloittaa kokonaan alusta. En ole aikoihin kirjoittanut tällaista roskaa. Olen muun muassa jaaritellut MADOISTA monta sivua. Kiviäkin kiinnostaa! Ja mitä sanotte tästä taidonnäytteestä:

"Niiden kangas oli kulunut pehmeäksi ja ystävälliseksi jalkoja vastaan."

Pehmeäksi? Ystävälliseksi? Jalkoja vastaan? Olen, ilmeisesti, vahingossa, kirjoittamassa parodiaa. En vain tiedä mistä. Ei se mitään. Olen päättänyt murhata päähenkilöni, hänestä ei ollut mihinkään.

Mitä minulla on kasassa

Tässä kaikki mitä minulla on kasassa Nanoa varten:

Minulla on...
minulla on...

Periaatteessa minulla on päähenkilö. Hänen pitäisi olla tyttö mutta en näe häntä päässäni. Hänellä ei ole edes nimeä. Ei, minulla saattaa sittenkin olla nimi. Ihanaa! Siitä pitäisi vielä vääntää jokin lempinimi, koska se on tolkuttoman pitkä. Hänellä ei ole mitään tekemistä. Minulla on mielestäni loistava siedettävä ensimmäinen luku (hahmotelma), mutta ei mitään ideoita sen jälkeen tapahtuvaksi.

Minulla on... idea, jonka toteuttamalla varmaan toistan itseäni. Teiniangstia!  Minulla on idea, josta saan ehkä juuri ja juuri novellin. 50 000 sanaan venytetty novelli? Apua! Kala! Tarvitsen kalan. Valaskalan. Mutta onko valas kala, eihän se kuulemma ole? Aivan sama, kalannäköinen, olkoon siis kala.

Voiko hän lähteä metsästämään valaita? Se on varmaan jotain mitä eläinaktivisti ei tekisi. Ja eikö joku suomalainen sitä paitsi jo kirjoittanut valaista? Miksi puhun valaista, mistä ne tähän tulivat? Ne ovat pelottavan…

Kirjamessut

Kuva
Pakollinen kirjamessupäivitys minultakin. Minä en ole koskaan käynyt kirjamessuilla, en pienillä enkä suurilla. Nyt sain töistä ilmaislipun, mutta olisin varmasti mennyt käymään messuilla muutenkin. Olin kuullut kauhujuttuja kuinka messuilla on liikaa kaikkea, mitään ei ehdi nähdä ja tungoksessa ei pääse eteenpäin, mutta minusta messualue oli ihan suht sopivan kokoinen. Tosin WSOY:n ja Tammen osasto oli mielestäni sekava. Tai ehkä menin vain sekaisin, kun WSOY:n ja Tammen kirjat olivat sekaisin. Minun on vaikea ajatella niitä yhdessä, vaikka osa Bonnieriahan ne molemmat nykyisin ovat.

Sain kulumaan kiertelyyn kolme tuntia. Kuuntelin Riikka Pulkkista ja Sofi Oksasta ja Siiri Enorantaa. Siiri Enoranta kiinnosti eniten, koska tahdoin päästä kuulemaan jotakuta nuorille kirjoittanutta. Hän vaikutti tosi ujolta ja paljastikin olleensa nuorena sairaalloisen ujo, ja että hänen uusin kirjansa Painajaisten lintukoto ei ainakaan ole auttanut sitä, että hän näkee paljon painajaisia. Hän myös sano…

Can you read my mind...

...minne minä menen ensi helmikuussa? Olen innoissani! Niin innoissani että minulla on jopa yksi juonentynkä, mutta ei se suorasanaisesti tähän liity.

Hei muistaako kukaan muuten enää Kolmea Simoa? Osallistuiko joku peräti sanoituskilpailuun? Minä en. Yritin kyllä mutta en saanut aikaan a-osaa enkä c-osaa ja kertosäekään ei oikein onnistunut. Minä haluaisin kovasti osasta sanoittaa, mutta ilmeisesti se vaatisi myös vähän tyrmitajua rytmitajua. Joka tapauksessa kilpailun voittaja on tämä. (Julkaistu jo viime kuussa.) Ei tuo minusta ihan hirveän erikoinen kyllä ole, joo-joo tuntuu aika helpolta ratkaisulta kertosäkeeseen, mutta mikä minä olen kommentoimaan, kun en saanut aikaan senkään vertaa. :)

Tuli tässä yksi päivä mietittyä, mikä siinä on, että monien musiikillisesti hyvien kappaleitten sanoitukset ovat... keskinkertaisia. Päättelin niin, että ihmiset kai sitten harvemmin ovat niin monilahjakkuuksia, että he ovat sekä hyviä säveltämään että sanoittamaan. Ehkä se on vähän niin kirjoi…

Haaste

Kuva
Sain Ahmulta haasteen, kiitos! Päivä onkin masentavan sateisen harmaa, joten tunnustuksen saaminen piristää.



Haasteeseen kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään. Yritän keksiä jotain, mitä en ole täällä jo höpöttänyt.

1. Kiinalainen horoskooppini on Lohikäärme. En sinänsä usko horoskooppeihin, mutta ehkä joihinkin luonnehoroskooppeihin ja onhan se ihan kivaa olla leikisti lohikäärme. Pikkusiskonikin on lohikäärme.
2. Rakastan glögiä. Ostin sitä ensimmäisen kerran jo tällä viikolla!
3. Minulla on aika hyvä muisti. Se ei ole välttämättä viime aikoina vaikuttanut siltä, mutta voin muistaa vuosien päähän jonkin sivulauseessa kuullun tai luetun huomautuksen. Hyvä muistini ei ulotu kasvomuistiin, joka on minulla tosi huono, eikä numeroihin.
4. Minulla on ainakin kahdeksankymmentä norsua. Kerään niitä.
5. Jotkin hahmoni ovat minulle niin tärkeitä, että tahtoisin viettää heidän syntympäiviään. Ja nimipäiviään.
6. Haluaisin kilpikonnan. Sen nimeksi tulisi ehkä Elvis. Tai Kurt.
7. Opin kävelemä…

Kadonneen sanan metsästys!

Koska minun pitäisi oikeasti tehdä jotain aivan muuta, olen päätynyt puuhastelemaan kaikenlaista, kuten hengailemaan koneella viltin kanssa (kylmä hrr!) ja mietiskelemään - mikä sana se on, jolla kutsutaan kirjan alkulehdillä olevia runoja, lyriikanpätkiä ja muita, esim. raamatunlauseita ja uutispätkiä? Tiedän, että näille on oma terminsä, mutta olen unohtanut sen! Hei, eikö se ole epigraph? Mutta mitä se on suomeksi? Tietääkö joku? Ei kai se epigrafikaan voi olla... Wikipedia sanoo aiheesta seuraavaa:

"In literature, an epigraph is a phrase, quotation, or poem that is set at the beginning of a document or component. The epigraph may serve as a preface, as a summary, as a counter-example, or to link the work to a wider literary canon, either to invite comparison or to enlist a conventional context."
Esim. Kuoleman varjelusten alussa on kaksi tällaista, säkeitä Aiskhyloksen Hautauhrintuojista ja katkelma William Pennin More fruits of Solitudesta.

Minusta on kivaa sijoittaa…

Miksi?

Onko pakko aina olla jotain sanottavaa?
Riittääkö jos sanoo jotain? Vai jaksaako sitä kukaan kuunnella?

Miksi kirjakaupassa on nuortenkirjoille yksi onneton hylly ja siitäkin puolet on täytetty lastenkirjoilla? Miksi ne tungetaan samaan hyllyyn? Miksi niistä puhutaan aina yhtenä joukkona? Onhan se nyt vähän eri asia, onko kirja kuvakirja kuin nuortenromaani; ne ansaitsisivat mielestäni omat hyllynsä. Minua on aina ärsyttänyt se, että puhutaan lasten- ja nuortenkirjoista. Olen kyllä itsekin sanonut, että minua kiinnostaa lasten- ja nuortenkirjallisuus, mutta ei se ole totta. Olen valehdellut. Ei minua kiinnosta lastenkirjallisuus oikeastaan ollenkaan (arvostan kyllä sitä) lukijana. Minua kiinnostaa nuortenkirjallisuus. (No, kai se kiinnostaa, kun haluan sitä itsekin kirjoittaa.) Siksi olen huolissani sen vähäisestä hyllytilasta.

Ja miksi Rouhiaisen Kesytöntä myydään pöyristyttävällä 40 euron hinnalla? (En ollut kirjaa ostamassa, mutta pisti silmään.) Ei kellään ole rahaa tuollaiseen! A…

Varaslähtö

Hrr! Asunnossani on niin jäätävän kylmä, että poismuuttaminen alkaa tuntua erinomaiselta idealta. (Jep, päätin ottaa näkemäni asunnon, vuokrasopimusta odottelen nyt postissa, toivottavasti se on ihan ok.) Enkä voi olla unelmoimatta vuokraan kuuluvasta laajakaistasta. Nettimokkulani nimittäin ei toimi. Se tökkii koko ajan ja yhden sivun aukaisemiseen voi mennä viisi minuuttia. Tosin tänä aamuna netti on toiminut paremmin kuin aikoihin, kun pakotin tikun käyttämään 2g:tä 3g:n sijaan. En tajua mikä juttu tämä on, eihän sen näin pitäisi mennä. Joka tapauksessa nyt pystyn jopa kuuntelemaan vähän musiikkia. Eilen minulla meni tunti kahdenkymmenen minuutin mittaisen ohjelman katsomiseen Yle Areenasta, kun armas nettitikkuni päättiä pätkiä sitä minulle sopiviin pätkiin. Näin eilen erään ystäväni pitkästä aikaa ja onneksi hän muistutti, että Onnea onkimassa tulee taas! Se on ehdoton lempiohjelmani. (Ja koska minulla on ruotsalaisia henkilöhahmoja, voin leikkiä, että sen katsominen oli pelkän h…

Kristina från Duvemåla

Kävin katsomassa Kristina från Duvemålan Svenska Teaternissa maanantaina. (En ole juurikaan käynyt teatterissa, ja nyt olen menossa tällä viikolla toiseenkin näytökseen, katsomaan Pahuutta!) Voi kuinka hyvä se oli. Tiesin musikaalista etukäteen, että se kertoo ruotsalaisista uudisraivaajista ja että sen ovat tehneet Björn Ulvaeus ja Benny Andersson. Eiväthän Abban miehet voisikaan tehdä huonoa musikaalia! Musikaali perustuu Wilhelm Mobergin Maastamuuttajat-romaanisarjaan, jolla on Helsingin Sanomien mukaan Ruotsissa samanlainen kansallisaarteen asema kuin Väinö Linnan Pohjantähden alla -trilogialla Suomessa.

Maria Ylipäällä on todella hyvä ääni. Lisäksi Svenska Teaternissa on sellaista vanhan ajan tyyliä, joka puuttuu uusista teattereista.

Saan kiittää kokemuksesta siskoani, joka hankki minulle lipun loppuunmyytyyn näytökseen. Paikkamme olivat aika huonot; istuimme toisella parvella. Minun paikaltani näki silti yllättävän hyvin (orkesteria ei nähnyt), mutta siskoni istui palkin takana…

Kamala uni

Kuva
Näin kamalaa unta. Menin Espooseen katsomaan asuntoa. (Minulla on pienoinen asunnonetsimispaniikki, sillä maksan yksinäni yli 720 euroa yksiöstä.) Asunto oli oikein hieno. Siinä oli parvekkeellinen sauna (!). Vuokranantaja tosin ei ollutkaan mies kuten puhelimessa, vaan nainen. Hän halusi, että ruksin vuokrasopimuksesta kohdan, jossa hän on etukäteen kertonut, että naapurissa asuu häirikkö. Jäi vähän epäselväksi, että millainen. Istuimme jossain pöydässä kahvilla. Kysyin, asuuko hänkin Espoossa. Nainen sanoi, että sepäs oli tungetteleva kysymys, ja että itse asiassa hän asuu Helsingissä. Hän nimittäin on eräänlaisessa johtajan virassa, kustantamossa itse asiassa. Hän kysyi, harrastanko minäkin käsikirjoituksia. Vastasin, että joo...

Nainen kertoi muistavansa nimeni ja kysyi, enkö olekin lähettänyt heille jotain. Hän veti esiin sivun käsikirjoituksesta, joka oli vuodelta 2003 ja ihan hirveä - olin kirjoittanut sen joskus viisitoistavuotiaana. Sopersin, että olen minä lähettänyt heille …

Arvonnan voittaja!

Lukuhoukan arvonta on päättynyt ja hurjan jännittävän arvonnan lopputuloksena kaksi onnekasta saa kirjan omakseen!

Ensiksi Supernaiivin voittaja - Elma Ilona, onneksi olkoon!

Sitten yllätyskirjan voittaja - Kirpparikeiju, onneksi olkoon! Koska yllätyskirja on yllätys, voittaja saa sen selville vasta paketin vastaanottaessaan. Paljastettakoon sen verran, että Ouluun päin kirjan miljöön kanssa mennään. (Nyt oli varmaan liian paljastava vinkki?)

Onnea vielä voittajille ja laitatteko osoitteenne minulle sähköpostilla osoitteeseen lukuhoukka miukumauku hotmail piste com, niin saatte palkintonne. :)

Hitomi Kanehara: Käärmeitä ja lävistyksiä

Kuva
Hitomi Kanehara: Käärmeitä ja lävistyksiä.
Sammakko 2009.

Ostin Hitomi Kaneharan (s. 1983) Käärmeitä ja lävistyksiä -kirjan parilla eurolla sarjakuvafestifaaleilta Sammakon kojulta, jolla oli myynnissä sarjakuvien lisäksi myös romaaneja. Käärmeitä ja lävistyksiä (2003) on ensimmäinen kirja, jonka luin työmatkoilla bussissa. Kirjaa voi pitää pienoisromaanina. Hitomi Kanehara lopetti koulun kesken yksitoistavuotiaana ja asui kadulla. Häntä kiehtoivat ihmiset, jotka halkaisivat kielensä, mutta hän ei osannut päättää, halusiko itse tehdä niin ja inspiroitui sen sijaan kirjoittamaan aiheesta. Hän lähetti tarinoita isälleen, joka alkoi toimittaa niitä. Nykyisin hän on pienten lasten äiti ja kertoo elävänsä säännöllistä elämää Tokiossa. Käärmeitä ja lävistyksiä oli hänen läpimurtoromaaninsa.

Käärmeitä ja lävistyksiä alkaa, kun äähenkilö Lui lumoutuu tapaamansa punkkari Aman kaksihaaraisesta kielestä. Ama kertoo, miten sellainen tehdään ja Lui päättää itsekin hankkia sellaisen. Ensin hän ottaa…

Motiiveista

Olen pohdiskellut hiukan motiiveja. Mielenkiintoni kirjallisuudenteoriaa kohtaan näköjään kasvaa, kun minun ei tarvitse enää opiskella sitä.

Kaikkihan ovat varmasti kuulleet esimerkiksi henkilö-, tilanne- ja esinemotiiveista vähintään koulun äidinkielen tunneilla. Mutta kuinka paljon näitä sitten miettii kirjoittaessa, vai miettiikö ollenkaan? Minä en ole niitä pahemmin miettinyt, mutta olen löytänyt niitä jälkikäteen teksteistäni, eli jotenkin alitajuisesti niitä on tullut mukaan.

Motiivithan voivat olla tekstiin ujutettuja usein toistuvia tilanteita, asioita, henkilöitä, aatteita tai kuvia, jotka toimivat symbolina jollekin. Joillakin kirjailijoillahan sama motiivi voi toistua läpi koko tuotannon, mutta ehkä se on yleisempää runoudessa. Motiivien ylitulkitseminen on mielestäni vaarallista, mutta joskus niiden bongaaminen ja ymmärtäminen syventää lukukokemusta. Toisaalta se, ettei tunnista jonkin motiivin merkitystä, voi latistaa lukukokemuksen, jos esimerkiksi novellin syvempi tajua…

Sanoista, merkityksistä, harmoniasta

Kirjoittajan tärkein työväline on sanat, eikö? Niiden avulla tarina kerrotaan. Teoriassa sanat ovat vain paperilla olevia merkkijonoja, joille on yleisesti hyväksytyt merkitykset. Pino tarkoittaa pinoa vain koska pino ei tarkoita ponia ja niin edelleen. (Olen lukenut Derridani! Tai ei - olen nuokkunut kaikki luennot, joilla häntä on käsitelty, ja tämä pino-poni-juttu on ainoa, joka on jäänyt mieleeni. Käytän sitä aina kun haluan teeskennellä intelliktuellia.) Kirjoittaja voi keksiä uusia sanoja tai uusia merkityksiä vanhoille. Pidän ensimmäistä vaihtoehtoa turvallisempana. On ihan tavallista, jos kirjoittaja kirjoittaa vaikkapa jostain uudesta eläinlajista ja nimeää sen, mutta jos hän kirjoittaa aina pöydistä tarkoittaessaan tuoleja, koska hänestä on vain hauska antaa sanoille uusia merkityksiä, suurimmalta osalta lukijoista luultavasti lähtee järki. Okei, kärjistin. Suurin osa vanha sana - uusi merkitys -sanoista on maltillisempia. Mutta ei minun tästä pitänyt kirjoittaa. En tiedä mi…

Copycat-kansi

Kuva
Kun luin Copycat-kirjankansikisasta Amman lukuhetki-blogista, innostuin ja halusin itsekin osallistua. Päätin käyttää sellaista kirjaa, joka löytyy omasta hyllystäni. Suurin osa kansista tuntui tylsiltä tai vaikealta toteuttaa, mutta sitten keksin, että löytyyhän minulta Charlaine Harrisin Dead until Dark (suom. Veren voima).Tällaisen kannen väsäsin:


Kuvan ottaminen omasta naamasta oli todella vaikeaa enkä saanut mitenkään aikaan ilmettä, jollaisen olisin tahtonut. Lopputulos ei ole kuvankäsittelyn mestariteos enkä ole siihen täysin tyytyväinen, mutta ainakin minulla oli hauskaa sitä tehdessä, vaikka otinkin kymmeniä kuvia. En omista yhtään huulipunaa ja kaupat olivat sopivasti kiinni, kun aloin tehdä kuvaa, mutta onneksi hätä keinot keksii ja värjäsin huuleni vesiväreillä. Se toimi muuten ihan hyvin, paitsi että vesiväri maistui pahalta. Joten osallistutaan nyt vaikka tällä! Tämä kilpailu on kyllä hauska ja odotan mielenkiinnolla, millaisia kansia muut tekevät.

Ps. Älkää katsoko noit…

Luovuus hukassa

Tarvitsisin inspiraation.

Kyllä minä kirjoitan ilman sitäkin, olen kirjoittanut paljon... mutta haluaisin sen tunteen, kun on jostain tekstistä niin innoissaan, että sitä miettii kaiken aikaa, että sitä haluaisi koko ajan palavasti päästä kirjoittamaan eteenpäin. Sellaista minulla ei ole ollut pitkään aikaan, ei sen jälkeen, kun sain käsikirjoituksen valmiiksi. En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään uutta. (Kirjoitinhan minä edellisen postauksen pätkän, mutta se oli vitsillä kirjoitettu.) En ole kirjoittanut S:n jälkeen mitään, mihin olisin todella kiintynyt.

Entä jos en innostu mistään enää koskaan yhtä paljon?

Hillakyselyn tulokset

Kuva
Hilla vs. lakka -kysely on päättynyt.


Pitihän näistä tuloksista tehdä erillinen postaus, sillä ihmiset, katsokaa, olen oppinut vihdoinkin käyttämään kuvakaappausta! Minulle on auennut kokonaan uusi maailma, joka on ollut minulle täysin tuntematon.

Kyselyn voitti siis lakka yhdeksällätoista äänellä. Hilla jäi toiseksi yhdellätoista äänellä, mikä hämmästytti minua, sillä kuvittelin hillan olevan yleisempi. Ilmeisesti kyselyssä äänesti enemmän eteläsuomalaisia, sillä hilla on yleisemmin käytössä pohjoisessa. Itsekin äänestin hillaa. Hilla voittaa mielestäni maussa mustikan ja puolukan (mikäpä ei voittaisi puolukkaa? Se maistuu hyvältä vain lappapuurossa). Jos haluaa lukea lisää marjan nimityksen etymologiasta, voi lukaista vaikka Kotuksen artikkelin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä sanaa ne kolme, jotka valitsivat "ei kumpikaan" -vaihtoehdon, käyttävat hillasta. Tiedän, että kolmas nimitys on suomuurain, mutta en ole koskaan kuullut sitä oikeasti kenenkään käyttävän.

Tässä viel…

Miljöökuviani, osa 2

Kuva
Dee postasi miljöökuviaan, mistäpä muistin, että minunkin piti laittaa lisää ottamiani kuvia. Esittelin muutaman kuvan jo aiemmin, mutta ne olivat aika surkeaa laatua. Tässä olisi siis muutama käsikirjoitukseni miljöökuva lisää. (En ole vielä täysin toipunut eilisesti typo-ongelmasta, mutta kuvien läpi käyminen toimi hiukan terapiana. Luulen tosin, että tarvitsen vielä suklaata.) Tiedän, että kuvat voivat olla jonkun mielestä tylsiä, kun niissä ei ole ihmisiä, mutta ihmiset kuvissani ovat lähinnä kavereita tai sukulaisia, ja he eivät välttämättä ilahtuisi kuvansa ilmestymisestä blogiin. :) Taidan muutenkin olla vähän en-jaksa-kuvata-ihmisiä-ihmisiä. (Kaikki kuvat pääsee kerralla katsomaan isompana klikkaamalla.)






PS. Mitähän minä tein tuolle laukulle... ei kun nyt muistan! Se meni pilalle, kun mustekynä vuoti sinne ympäriinsä. Sen siitä saa, kun harrastaa kirjoittamista ja raahaa mukanaan aina kymmentä kynää.

Liity saamattomien kirjoittajien kerhoon

Kuva
Blogeissa puristaan aina välillä saamattomuudesta. Minäkin olen valitetellut saamatonta kirjoittamistani. Mutta ei hätää! Nyt saa olla saamaton ihan virallisesti. (Tai no virallisesti ja virallisesti...) Ei tarvitse kuin liittyä Saamattomien kirjoittajien kerhoon! Kerholla ei ole tietenkään mitään toimintaa, siihen olemme liian saamattomia, mutta tein sille silti logon:




Minulla on selvästikin liikaa aikaa, jotta saisin muuta aikaan. Mutta onneksi on edes kesä! Jäseninä on vasta minä ja Dee, mutta pääsyvaatimuksena on vain - ainakin ajoittainen - saamattomuus.

Okei, yritän palata seuraavassa postauksessa järkevämpien asioiden pariin. Aion raportoida hieman NVL:n arvostelupalvelusta ja sen palautteesta. Täällä oli ihanan aurinkoinen juhannus, toivottavasti mahdollisimman monella muullakin. :)

Viittaan kintaalla

Intertekstuaalisuus. Tekstienvälisyys. Kaikki kirjoitettu on suhteessa jo aiemmin kirjoitettuun, luettuun, koettuun, nähtyyn... eikö? Intoni kirjallisuudenteoriaa kohtaan näköjään lisääntyy, kun minun ei enää "tarvitse" opiskella sitä ja tänään olen pohdiskellut intertekstuuaalisia ja muita viittauksia. Joskus opiskellessa minua pänni ylitulkinta. Se, että viittauksia löydettiin aina ja kaikkialle ja kaikkialta ja niiden oletettiin olevan tarkoituksellisia. Mistä tahansa tekstistä voi löytää viittauksen minne tahansa, jos tarpeeksi yrittää ja on paljon mielikuvitusta, mutta se ei välttämättä ole ollut kirjailijan tarkoitus. Tosin kirjallisuudentutkimuksessa kirjailijan tarkoitukset ja tahto ovat yksi lysti.

Intertekstuaalisten viittausten bongaaminen tuo lukemiseen mukavan lisäulottuvuuden, mutta kun luin viimeksi Andrewsin Maailmankaikkeuden huonoimman elokuvan, suurin osa kirjassa mainituista leffoista (kuten Aguirre - Jumalan viha) oli minulle tuntemattomia. Se vähän harm…

Maailmankaikkeuden huonoin elokuva

Kuva
Jesse Andrews:
Maailmankaikkeuden huonoin elokuva eli minä & Earl & ja kuolemansairas tyttö.
(Me, Earl and the Dying Girl.)
WSOY 2012.
Suom. Sami Rouhento. 280 s.

Ensimmäisten sivujen jälkeen ensivaikutelma Andrewsin Maailmankaikkeuden huonoimmasta elokuvasta oli, että saako tälle edes nauraa. Niin käsittämättömätöntä huumoria Greg, kirjan kertoja viljelee. Pitkästä aikaa luin kirjan yhdessä päivässä.

Gregin mielestä elämä on helpointa, kun ei kuulu mihinkään. Niinpä hän on nähnyt paljon vaivaa sen eteen, ettei kuulu yhteenkään ryhmään. Hän ei halua olla millään tavalla erikoinen eikä hän missään nimessä halua, että kukaan koskaan saa tietää, että hän tekee kaverinsa Earlin kanssa enimmäkseen huonoja elokuvia.

Sitten Gregin äiti pakottaa Gregin pitämään seuraa leukemiaan sairastuneelle Rachelille. Greg on vastahakoinen. Rachel ei ole Gregin mielestä kovin hauska, kaunis eikä muutenkaan mielenkiintoinen. Äiti kuitenkin tahtoo, että Greg herättää henkiin Gregin ja Rachelin heprea…

Muistikirjoja. Voiko ihmisen identiteetti olla ei-hattu?

Kuva
Calendula esitteli blogissaan muistikirjansa. Minäkin innostuin aiheesta. Minun pitäisi siivota tai tehdä työhakemuksia eikä suinkaan leikkiä skannerilla, mutta tässä kuitenkin muistikirjojani eri vuosilta. Minulla oli tapana koristella muistikirjojen kannet itse, nykyisin olen liian laiska. Ei niistä kovin hienoja tullut, mutta olivatpa ainakin ainutlaatuisia. Näitä on nyt hiukan käsitelty kuvankäsittelyllä, koska nuorempana minulla oli tapana taiteilla oma nimeni mahdollisimman isolla vihkon kanteen... :)



Näiden kannet ovat siis alunperin olleet yksivärisiä. Viime vuosina muistikirjojen käyttöaste on ollut alhainen. Lähinnä olen käyttänyt niitä luentomuistiinpanojen tekemiseen. Tunnettu tosiasia kuitenkin on, ettei missään ajatus harhaile yhtä hyvin kuin luennoilla, joten uusimmat muistikirjani ovat sekalainen sotku luentomuistiinpanoja ja omia kirjoituksia ja piirustuksia.


Jälkeenpäin on vaikea tietää, mitä jotkin muistiinpanot - varsinkin luentomuistiinpanot - tarkoitt…

Välttelen

Välttelen kirjoittamista. (Vaikka eilen sain kirjoitettua yhden uuden pätkän!) Välttelen myös siivoamista. Päivitin sen sijaan profiiliini hieman tietoja lempimusiikistani ja lempikirjoistani. En ole aiemmin listannut sinne mitään, koska tuskinpa sinne moni eksyy. Itse käyn joskus vilkaisemassa "uusien ihmisten" profiileja, mutta unohdan ne sitten.

Omien lempikirjojen listaaminen on yllättävän vaikeaa. Lopulta sain pähkäiltyä jonkinlaisen lempikirjojeni listan:Harry Potter, Me kolme ja jengi, Tuntematon sotilas, Juuret, Linnunradan käsikirja liftareille, Nälkäpeli, Taru sormusten herrasta, Forsytein taru I-II, Ennen päivänlaskua ei voi, Ykä yksinäinen, Kaupungin kaunein lyyli, Joutavuuksien jumala, Love story, Sähkökissa, Veljeni leijonamieli.

En tiedä kuinka katu-uskottava tämä lista on, mutta en piittaa. Tärkeintä on, että itse pidän näistä kirjoista. Ja monista muista.

Siivoamisen lisäksi voisin vältellä myös uutisia. Viimepäivien uutiset ovat niin masentavia.

Pöljä

Nyt teen tunnustuksen.

Reputin suomen murteet ensimmäisellä kerralla. Loppujen lopuksi sain siitä kolmosen, mutta olihan se nyt noloa. "Miten joku ei tunnista murteita?" saattaa joku ajatella. Minäpä kerron miten. Murteita ei ole yksi, kaksi, tai kolme. Niitä on kymmeniä. Ja murteilla on alamurteita. Niitä ei todellakaan ole helppo erottaa toisistaan.

Erotan juuri ja juuri itä-, länsi- ja pohjoismurteet toisistaan, siinä kaikki. Eli en todellakaan ole mikään murre-ekspertti. En tunnista ihmisiä näiden puheen perusteella. Silti murreasioiden miettiminen on jollain tasolla kiehtovaa, myös silloin, kun harrastaa kirjoittamista.

Olen ollut aika paljon koelukijana ja huomannut, että valitan herkästi murresanoista. Vaikka olenkin toivoton murteitten tunnistamisessa, tunnistan kyllä yleensä, jos jokin sana on murretta. En vain tiedä mitä sellaista. Ei niissä sanoissa aina sinänsä mitään vikaa ole, mutta ne eivät oikein sovi yleiskieliseen tekstiin. Puhekielellä kirjoitetussa te…

Huviretki hukkateille

Minun lukuvauhtini on jämähtänyt etanan tasolle tässä kuussa. Tosin luultavasti etanakin lukisi nopeammin. En tiedä miksi, sillä aikaa minulla on kyllä ollut yllin kyllin - en silti ole saanut kovin montaa kirjaa luettua. Pari kirjaa on kuitenkin kesken, joten ehkäpä lukuvauhtini tästä virkistyisi. Kaikenlaista muuta olen silti onneksi saanut luettua, ja Elokuvan runousoppiakin olen lukenut.

Käsikirjoituksen editointi on menossa siinä vaiheessa, että sanoja on 35 000. Ensin siis poistin kässäristä puolet ja pätkäisin sen kahtia, mutta olen pahaa vauhtia sortumassa hukkateille ja vain lisäilen sanoja uudestaan... ja uudestaan... onneksi minulla on sentään Visio. Tällainen tästä tulee. Olen tullut niin hulluksi, että olen jopa miettinyt kiitossanat etukäteen. Ne tosin naurattavat minua itseänikin. Olen nauranut itselleni enemmänkin. En vaan voi lakata hekottamasta, kun ajattelen koelukijan kommenttia, jonka mukaan käsikirjoituksessani oli juoni... kunnes lähetin 150 sivua lisää. Voi ett…

Liebster blog ja jos saisin päättää

Kuva
Blogini on suorastaan häkeltynyt viime päivinä saamastaan huomiosta: Sain tämän Liebster blog -tunnustuksen / haasteen Ahmulta, Iloksi muuttuu-blogista ja Deeltä. Kiitos kaikille! Tarkoituksena olisi valita viisi suosikkiblogia, joilla on alle 200 lukijaa, mutta koska tämä on ehtinyt kiertää jo varmaan kaikissa lukemissani blogeissa, en laita tätä eteenpäin.


Kyllä tämä tästä antoi myös Jos minä saisin päättää -haasteen minulle. Ideana on jatkaa lausetta Jos minä saisin päättää...

...asuisin samassa kaupungissa kuin siskoni.
...minulla olisi rahaa. Paljon Rahaa. (Joo, tiedetään, raha ei tee onnelliseksi ja blaa blaa blaa. Näin sanovat muuten yleensä ihmiset, joilla on rahaa. Onnesta en tiedä, mutta kyllä rahasta olisi apua.)
...kirjani julkaistaisiin.
...maailmassa ei olisi lapsityövoimaa eikä sairauksia eikä oikeastaan mitään pahaa. Monet tarinat jäisivät ja olisivat jääneet kirjoittamatta, mutta entä sitten.
...olisin rohkeampi.
...minut kiskottaisiin kotoa johonkin Tosi Kivaan työhön…

Where do I begin?

...to tell the story of how great a love can be...

Okei unohtakaa lauseen loppu (paitsi jos olette kirjoittamassa rakkaustarinaa Love storyn hengessä - siinä on muuten yksi maailman surullisimmista kirjoista ja elokuvista), mutta olen mietiskellyt, millainen on hyvä aloitus kirjassa. Alkua hehkutetaan joka paikassa kaikkein tärkeimmäksi. Ei lopputekstikään surkeaa saa olla, mutta jos alku ei kiehdo ja saa lukijaa innostumaan tekstistä, käsikirjoitus lentää kustantamossa roskiin. (Voi se tietysti lentää muutenkin.)  Näin olen ymmärtänyt ja se on ihan ymmärrettävää, vaikka itse olen niin tunnollinen lukija, että kahlaan kirjat yleensä loppuun asti, vaikka alku olisi maailman tylsin. Joskus kahlaus palkitaan, joskus ei. Millainen olisi hyvä aloitus? Pohditteko äärimmäisen tarkkaan jo ensimmäistä lausetta?

Jari Tervo voitti äskettäin Lause-Finlandian aloituslauseellaan Minut kihlattiin kehdossa. (Layla, WSOY 2011.) Lauseessa on kieltämättä jotain kiehtovaa, sanat sointuvat toisiinsa. Täyt…

Kivaa viikkoa

Kuva
En tiedä onko tämä piirtämäni siili kauheasti siilin näköinen (en ole ikävä kyllä koskaan tavannut yhtään), mutta joka tapauksessa tämä siili haluaa toivottaa kaikille oikein hyvää alkanutta viikkoa!


Btw, en täysin varauksetta hehkuttanut Nälkäpeli-leffaa, mutta leffan soundtrack on kyllä ihana. Ja surullinen....!

EDIT: Jälleen uusi työpaikkahylsy. "Sijaisuuteen tuli 26 hakemusta... blaa blaa blaa valintamme ei kohdistunut sinuun... blaa blaa blaa..." Kai näitäkin sitten voi kerätä samaan tapaan kuin käsishylsyjä. Seuraavan kerran kun joku poliitikko/sarasvuo/wahlroos/muuten vaan rikas valittaa, että nuoret on laiskoja eikä hae töitä vaan lojuu sohvalla, minä tulostan nämä kaikki hylsyni ja lähetän ne sille.